BRAVO! 10 VUOTTA

Bravo! -festivaalilla esiintyvä israelilainen Ariel Doron kommentoi sodan absurdiutta mustan huumorin Plastic heroes -pöytäteatteriesityksellään. Kuva: Anael Resnick

Maaliskuussa pääkaupunkiseudulla järjestettävän kansainvälisen teatterifestivaali Bravon 10-vuotissyntymäpäivien ohjelmassa on kaikenikäisille katsojille kahdeksan kansainvälistä esitystä sekä kaksi kotimaista ensi-iltaa.Esityksiä saapuu eri puolilta maailmaa: Israelista, Etelä-Koreasta, Belgiasta, Iso-Britanniasta, Tanskasta, Italiasta, Virosta ja Suomesta.

Festivaaliesitysten lisäksi tarjolla on runsas oheisohjelma.  Bravo! kokoaa festivaaliviikon maanantaina pääkaupunkiseudun lapsia onnittelemaan yhdessä 100-vuotiaan naapurimme Viron lapsia. Onnittelut lähetetään video-tervehdyksenä, jota varten noin 400 lapsen joukko muodostaa sinisistä, valkoisista ja mustista ilmapalloista Viron lipun ja laulaa onnittelulaulun viroksi. Tapahtumaa isännöi Bravo!-festivaalilla esiintyvä klovni-duo Piip ja Tuut, joiden opastuksella lapset ovat harjoitelleet laulun etukäteen.

Bravo!-festivaali kulkee tänä vuonna myös kumipyörillä ja festivaalihumusta pääsee osalliseksi erilaisissa kulkuvälineissä. Bravo! vie kirjastoautoihin nukketeatteriesityksen Makkarapiruetti, joka on nähtävissä eri pysäkeillä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla festivaaliviikon aikana. Bravo!n avajaispäivä 10.3. on myös Helsinki Sauna Day, jonka kunniaksi festivaalin esityspaikoissa kiertää saunabussi, joka on 70-luvun paloautoon rakennettu puulämmitteinen liikkuva sauna.

Bravo! -teatterifestivaali 10.–18.3.