Graffiti-näyttely HAMissa

Pulutunneli, 1992 © HAM / EGSin lahjoitusHAM Helsingin taidemuseon kevään suurnäyttely Graffiti käsittelee graffitin historiallisia juuria ja nykyisyyttä sekä erityisesti helsinkiläisen graffitikulttuurin yhteyttä kansainväliseen kenttään.

Se esittelee myös nykytaidetta, joka jakaa graffitillekin ominaisen kaupunkitilan hyödyntämisen ja omaehtoisen tekemisen asenteen. Esillä on teoksia ja dokumentaarista materiaalia helsinkiläisiltä ja kansainvälisiltä tekijöiltä.

Tennispalatsin kahteen suureen kaarihalliin levittäytyvän näyttelyn ensimmäisessä osassa graffiti esittäytyy alakulttuuri-ilmiönä, elämäntapana ja taidemuotona. Graffitikulttuurin juuret näkyvät Martha Cooperin ikonisissa valokuvissa New Yorkin maalatuista junista ja graffitimaalareista. Graffitin elävän legendan Bladen näyttelyyn toteuttama seinämaalaus tuo historian eläväksi tähän hetkeen. Ruotsalainen graffitimaalari ja taiteilija Nug maalaa uusimman teoksensa suoraan näyttelysalin seinään.

Helsinkiläisen graffitin värikkäät vaiheet esitellään 1980-luvulta nykypäivään ulottuvassa aikajanassa, joka tuo näkyväksi viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneen suuren muutoksen kaupunkilaisten suhteessa julkiseen tilaan.

Stop töhryille -kampanjasta on nyt kulunut 10 vuotta. Helsinki on kampanjan jälkeen avautunut ihmisille ja omaehtoiselle tekemiselle. Kaupunkitilan haltuunotosta erilaisine tapahtumineen on tullut jokapäiväistä. Muutoksen näyttäminen on myös osa näyttelyn tematiikkaa, HAMin johtaja Maija Tanninen toteaa.

Näyttelyn toinen osa koostuu teoksista, joiden pääosassa on kaupunkitila ja sen hyödyntäminen taiteen tapahtumapaikkana. Yhdysvaltalainen taiteilijaryhmä Guerrilla Girls esittelee juliste- ja videoinstallaatiossaan vuosikymmeniä kestänyttä kampanjointiaan taidekentän ja muun yhteiskunnan epätasa-arvoa vastaan. Myös kävijät saavat mahdollisuuden vallata oman tilansa kaupungissa Otto Karvosen Kaupunkitilan valtaamispakkauksen avulla. Esillä on myös HAMin kokoelmateoksia, joiden tekijöiden ensimmäisenä kuvallisena innoittajana on ollut graffitit.

Näyttelyn ovat kuratoineet HAMin amanuenssit Heli Harni, Satu Oksanen ja Sanna Tuulikangas. Näyttelyarkkitehtuurin on suunnitellut arkkitehti Tuomas Siitonen.

Graffiti / HAM Helsingin taidemuseo 6.4.-9.9.2018