Suomen tarina -näyttely Kansallismuseossa

Suomen tarina -näyttely Kansallismuseossa. Kuva: Kansallismuseo.

Suomen historiasta 1900-luvun alusta nykyaikaan kertova Suomen tarina -näyttely avautuu yleisölle Kansallismuseossa 6.12.  Näkökulmina näyttelyssä kohtaavat valtion historia ja yksittäisten ihmisten henkilökohtaiset kokemukset historiamme käännekohdissa. Itsenäistymiseen, sotiin, rakennemuutokseen ja lamaan liittyviä haavoja käsitellään näyttelyssä rinnan riemukkaampien teemojen kanssa, sillä sadassa vuodessa Suomesta on kasvanut demokratian, tasa-arvon ja hyvinvoinnin maa.

Huolella valitut esineet pitävät otteessaan. Kaatuneen punasotilaan saappaat, ensimmäisten vaalien uurna, tavallisten ihmisten toisessa maailmansodassa valtiolle lahjoittamat kultaesineet sekä Karjalasta evakkona lähteneen pikku-Elvin kukkopilli ja matkalaukku tuovat historian tähän hetkeen. Esillä on yhteensä noin 170 esinettä Kansallismuseon kokoelmista. Museon kokoelmia täydentävät C. G. E. Mannerheimin tuntolaatta Mannerheim-museosta, nyrkkeilijä Olli Mäen nyrkkeilyhanskat ja olympiasoihtu Urheilumuseosta ja Mika Waltarin kirjoituskone kirjailijan perikunnalta.

Näyttelyn sisältöä on viitoittanut museon järjestämien viiteryhmäkeskustelujen anti. Keskusteluihin osallistui eri ammattialojen edustajia, uussuomalaisia, nuoria ja opiskelijoita. Valikoituneiden teemojen pohjalta Helsingin yliopiston poliittisen historian laitoksen tutkijat Hanna Kuusi, Jukka Kortti, Antti Häkkinen, Sakari Heikkinen, Aappo Kähönen ja Kimmo Rentola kirjoittivat näyttelyä taustoittavat ytimekkäät artikkelit. Oulun yliopiston professori Veli-Pekka Lehtola täydensi käsikirjoitusta saamelaisten historian osalta.

Viiteryhmäkeskusteluissa nousivat esiin myös ajatukset vahvemmasta tarinankerronnasta, vuorovaikutteisuudesta ja elämyksellisyydestä. Suomen tarina -näyttely pyrkii vastaamaan näihin toiveisiin, ja ensimmäistä kertaa Kansallismuseon näyttelytyöryhmää täydensivät elokuva-alan ja dramatisoinnin ammattilaiset: elokuvaohjaaja Juho Kuosmanen, kirjailija ja näyttelijä Kaarina Hazard sekä lavastaja Kari Kankaanpää. Historioitsija, dosentti Teemu Keskisarja on näyttelyn pääkäsikirjoittaja.

Työryhmä on muovannut taustakäsikirjoituksen pohjalta vahvasti tarinallisen ja visuaalisesti näyttävän näyttelykokonaisuuden, jossa digitaaliset toteutukset jatkavat siitä, mitä esinein, kuvin ja sanoin ei voida kertoa. Juho Kuosmasen ohjaamat videot, Matti Niinimäen toteuttamat digitaaliset ratkaisut ja kuvittaja Elina Warstan  kuvitukset ovat kiinteä osa näyttelykokemusta. Äänimaailman on tehnyt Viljami Lehtonen ja Aki Päivärinne, valaistussuunnittelun Jenni Pystynen.
Näyttely on Kansallismuseon Suomi 100 -juhlavuoden päänäyttely ja osa vaiheittain uudistuvaa perusnäyttelyä.

Suomen tarina -näyttely avautuu yleisölle Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017, jolloin Kansallismuseo on avoinna klo 11‒16 ja museoon on vapaa pääsy.