Kaunotar ja Hirviö Hevosenkengässä

Kuva: Pekka Elomaa

Perinteikäs ja lähes kaikille tuttu tarina Kaunottaresta ja Hirviöstä saa uuden tulkinnan Kirsi Sirenin ohjauksessa Teatteri Hevosenkengän kotinäyttämöllä Espoossa 3. maaliskuuta.Kirjoittaessaan ja ohjatessaan näytelmää ohjaaja joutui miettimään sen symboliikkaa. Mikä on hirviö ja mikä on kaunotar? Miksi Hirviö on hirviö ja Kaunotar on kaunotar? Kysymys ei ole ulkonäöstä. Yhteiskunnassamme kiusaaminen ja ulkopuolelle sulkeminen sekä yksinäisyys ovat suuria ongelmia.

Tulkintaan on valittu näkökulma, jossa korostetaan yleisinhimillistä puolta, ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta muodostaa itse omat ajatuksensa, vaikka ympäristö toimisi omien arvojen vastaisesti. Sadun ja mukaansatempaavan tarinan kautta sanoma välittyy osoittelematta. Jokainen meistä on joskus hirviö ja joskus kaunotar. Joskus ystävällisellä sanalla tai kosketuksella voi olla arvaamattoman suuri merkitys.

Taidemuseoon sijoitetun Kirsi Sirenin kirjoittaman ja ohjaaman tarinan on lavastanut Mimmi Resman ja siihen nuket suunnitellut ja toteuttanut Fanni Lieto. Tommi Lindell on säveltänyt runsaan musiikin ja toteuttanut äänimaailman. Valosuunnittelu on Veijo Lindellin. Näyttelijöinä esityksen monissa rooleissa ovat Eero Ahre, Outi Haaranen-Halme ja Pekka Heiman.

Kaunotar ja Hirviö ensi-ilta Teatteri Hevosenkengässä 3.3.